28.02.2023

Polaris jäänmurtoon kauden neljäntenä aluksena

Arctian jäänmurtaja Polaris irrottaa Helsingin Katajanokalta keskiviikkona 1. maaliskuuta klo 15. Polariksen avustusalue käsittää Perämeren pohjoispään ja alus avustaa pääosin Tornion, Kemin ja Oulun liikennettä.

Kulunut jäätalvi on ollut leuto, mutta sangen tuulinen. Koko Perämeri on saanut jääpeitteen, joka on loppuviikosta ajautumassa vasten Suomen rannikkoa. Perämeren pohjoisosassa on nyt noin 50 senttistä jäätä Kemin, Tornion ja Oulun edustalla. Ulompana merellä on hieman ohuempaa, mutta paikoin ahtautunutta ja hyvin tiheää ajojäätä. Avomerellä on muodostunut uutta jäätä sekä noin 20 senttiä paksua ja hyvin tiheää ajojäätä ja paksumpia jäälauttoja.

”Leudon alkutalven vuoksi lähtökäsky jäänmurtoon tuli varsin myöhään, mutta oli toki kovin tervetullut. Osa Polariksen miehistöstä on ollut tänä talvena jäänmurrossa Perämerellä Arctian muilla murtajilla. Hienoa päästä nyt Polariksella tositoimiin”, toteaa jäänmurtajan päällikkö Pasi Järvelin.

Jäänmurtaja Polaris

Ota yhteyttä

Lähetä viesti

Tietosuoja