18.10.2024

Muutoksia Arctian hallituksen kokoonpanossa

Aikaisemmin tiedotettuun omistusohjauksen muutokseen liittyen on tänään tehty päätös yhtiön hallituksen kokoonpanon muutoksista. Lisäksi Arctian erityistehtävä on nyt osa yhtiöjärjestystä. Alla LVM:n tiedote aiheesta.

Muutoksilla ei ole välittömiä seurauksia yhtiön toimintaan.

----------------------------------------------------------------------------------------

Muutoksia Arctian hallituksen kokoonpanoon

Julkaisuajankohta 18.10.2024 16.16

Liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne allekirjoitti 18.10.2024 Arctia Oy:tä koskevan kirjallisen omistajapäätöksen, jolla tehdään muutoksia yhtiön hallituksen kokoonpanoon. Samalla Arctian uusi erityistehtävä viedään osaksi yhtiöjärjestystä.

Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi nimetään Kari Savolainen. Savolainen toimii myös muun muassa Lentorata Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja on aikaisemmin toiminut Finavian toimitusjohtajana.

Uudeksi hallituksen jäseneksi nimetään valtiovarainministeriön kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteeri Leena Mörttinen.

Hallituksessa jatkavat varapuheenjohtaja Matti-Mikael Koskinen, Kati Pallasaho ja Jukka Hölsä.

Hallituksesta poistuvat puheenjohtaja Mats Rosin sekä jäsenet Sinikka Mustakari ja Regina Sippel. Liikenne- ja viestintäministeriö kiittää heitä vahvasta panoksesta yhtiön toiminnan sekä turvalliseen ja tehokkaaseen merenkulkuun liittyvien palveluiden kehittämisessä.

Hallituksen kokoonpanon muutoksilla pyritään varmistamaan, että yhtiö pystyy entistä paremmin vastaamaan uuden erityistehtävänsä tuomiin vaatimuksiin.

Arctia Oy:lle määritelty erityistehtävä on ”Elinkeinoelämän kuljetustarpeita palvelevan ja Suomen huoltovarmuutta turvaavan talvimerenkulun varmistaminen keskittyen pohjoisen Itämeren jäänmurron kustannustehokkaaseen ja vähäriskiseen hoitamiseen, sotilaalliseen liikkuvuuden mahdollistamiseen sekä merivoimien varautumiseen ja valmiuteen liittyvien merenmittaus- ja väylänhoito- sekä suunnittelupalveluiden tuottaminen kaikissa oloissa.”

Lisätietoja:
yksikön johtaja Miikka Rainiala, p. 0295 342 051, miikka.rainiala@gov.fi

https://lvm.fi/-/muutoksia-arctian-hallituksen-kokoonpanoon

Ota yhteyttä

Lähetä viesti

Tietosuoja